
Jaana Brinck (s. 1972) on nykytaiteeseen suuntautunut keraamikko ja kuvataiteilija, joka on valmistunut
taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta Keramiikka ja lasisuunnittelun osastolta 1999.
Hän toimii sekä vapaana taiteilijana että taidekasvattajana. Taidekasvatusta Brinck on opiskellut
Lahden ammattikorkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa.
Brinck on osallistunut keramiikka- ja nykytaiteen näyttelyihin Suomessa ja USA:ssa vuodesta 1994 lähtien.
Toimintaansa Brinck on saanut apurahoja mm. Suomen kulttuurirahastolta ja Taiteen keskustoimikunnalta.
Brinck on ollut perustamassa (2007) työtilaja kurssikeskus Studio Savean Helsingissä tukemaan
keramiikka- ja kuvanveistoalojen ammattilaisten työskentelyedellytyksiä.
Keskeisin sisältö Brinckin taiteellisessa tuotannossa on elinympäristöön liittyvien teemojen tutkiminen.
Erityisesti ihmisen suhde muuttuvaan elinympäristöönsä kiinnostaa taiteilijaa.
Brinckin työskentely on monialaista ja hän käyttää keramiikan lisäksi teoksissaan valokuvaa ja videota.
Hän yhdistää kuvaa keramiikkaan tietokonetulosteisen siirtokuvatekniikan avulla.
Vuorovaikutukseen perustuva työskentely osana työryhmää ja yhteisötaide ovat itsenäisen työskentelyn
ohella merkittävä osa taiteilijan tapaa tehdä työtä.
Yhteisötaiteilijana ja taidekasvattajana Brinck on työskennellyt paljon erityisesti lasten parissa.